Opiskelu Karoliinisen Instituutin lääketieteellisessä tiedekunnassa

Karolinska_institutet_flagga

Suuri osa TSO:laisista on muuttanut Suomesta Tukholmaan opintojen perässä. Yksi iso suomalaisia houkuttava ala on lääketiede. Mutta millaista se lääketieteen opiskelu Karoliinisessa instituutissa, Euroopan kolmanneksi parhaassa lääketieteellisessä yliopistossa ja lääketieteen Nobel-palkintojen kotikehdossa oikein on? Haastattelimme suomalaisia lääketieteen opiskelijoita, joista yksikään ei halunnut esiintyä omalla nimellään.

“Minulla on lääkärintodistus toistuvista uusintatenteistä.”

–  Kuuden laudaturin anonyymi

”Ruokavalioni on alkanut lääkiksessä koostua pullamössöstä. Onhan iltapulla päivän tärkein ateria. Ja ainoa. Juustomakaronikin kun on niin yläluokkaisen tyyristä.”

–  Anonyymi af Östermalm

“Oli työn ja tuskan takana saada yliopiston kanslistit uskomaan, että olen kirjoilla Ruotsissa. Tämä vaikeutti ensimmäisiä muutenkin tuskaisia opiskelukuukausiani: esimerkiksi opiskelijakorttini lähetettiin Suomeen ja siinä oli Skånetrafikenin logo SL:n logon sijaan. Ilmeisesti KI:n mielestä Turku sijaitsee Etelä-Ruotsissa.”

Anonyymi 02-alueelta

“Olen nähnyt, että KI säilöö suomalaisten opiskelijoidensa passien kopioita erillisessä kansiossa.”

Anonyymi tiedustelupalvelusta

“Olen oppinut Ruotsissa asuessani uuden kieliasian: asiat voi sanoa monella tavalla. Kunhan vain osaisin edes yhden.”

–  Anonyymi synonyymi

“Tajusin etten osannut laskea edes kolmeen.”
–  Anonyymi elvyttäjä

“Alusta asti olen kokenut opiskelun KI:ssa työlääksi. Joka päivä on uusi eloonjäämistaistelu. Esitelmät, seminaarit ja labrat koen traumatisoivina. Olen alkanut kärsiä oppimisvaikeuksista ja sosiaalisesta pelosta. Minun on ollut vaikeaa päästä läpi tenteistä. Ensimmäinen lukukausi lääkiksessä oli elämäni ahdistavinta aikaa.”

– Anonyymi entsyymi

”Ostan kerran viikossa suklaata jotta voisin edes kerran viikossa olla onnellinen.”

– Lohduton anonyymi

“Opettajat yrittävät säännöllisesti aivopestä minut uskomaan että olisin terapian tarpeessa.”

–  Eheä anonyymi

“En ehdi käydä koulussa, sillä opiskelu vie kaiken aikani.”
– Anonyymi, termin 2

“Varsinainen tentti. En saa osallistua. Elokuun uusinta. En pääse läpi. Tammikuun uusinta. En pääse läpi. Maaliskuun uusinta. En pääse läpi. Kesäkuun uusinta. En pääse läpi. Elokuun uusinta. Tapahtuu ihme.”

–  #anonyymi

“Kesällä iskee toimintatyhjiö ja on pakko perustaa omia yhdistyksiä. Näin Koituskin sai alkunsa.”

–  Anonyymi Tina Lethonen

“Itse Voldemortkaan ei ole jakanut sieluaan niin moneen osaan kuin minä KI:ssa opiskellessani.”

–  Anonyymi hirnyrkki

“En ehdi opiskella, sillä koulussakäynti vie kaiken aikani.”

Anonyymi,  termin 4

“Syksy on ollut vaikea. En osaa kuvailla sitä sanoin. Olen kärsinyt pahoista univaikeuksista. Lopulta onnistun varaamaan ajan opiskelijaterveydenhuollosta. Minulle diagnosoidaan stressistä aiheutuva alentunut kognitiivinen kyky, alakuloisuus ja alentunut psyykkinen ja fyysinen kestävyys. Mikään asteikko ei kykene kuvailemaan elämäni laaduttomuutta.”

– Anonyymi homonyymi

”Olen joutunut käyttämään koiranulkoiluttajan palveluita.”

–  Anonyymi buudeli

“Joudun hankkimaan lääkärintodistuksen ettei minua pakotettaisi luokkaretkelle Helsinkiin.”

–  Anonyymi Helsingin keskustasta

“Verenpaineeni ja sykkeeni ovat KI:n ansiosta nousseet pysyvästi yli suositusten.”

–  Anonyymi 160/90

“Olen yrittänyt hakea apua ongelmiini opiskelijaterveydenhuollosta. Yritän tavoittaa sairaanhoitajaa puhelimitse joka päivä kahden viikon ajan varatakseni ajan lääkärille. En saa sairaanhoitajaa kiinni, joten päätän itse käydä paikan päällä. Muuan naishenkilö käännyttää minut jo ovella ja kehottaa minua varaamaan ajan sähköpostilla. Lähestyn siis sairaanhoitajaa sähköpostitse. Saan vastauksen: valitettavasti emme voi varata aikoja sähköpostin välityksellä.”

– Epätoivoinen anonyymi

“Luulin jo yhden häviävän lyhyen hetken, että selviäisin lääkiksestä hengissä. Ettei KI kykenisi enää lisäämään elämäni surkeutta. Mutta sitten sairaalavalinnat saapuvat ja saan Huddingen.

Anonyymi Luoteis-Tukholmasta

“Koko kesäloma kului viime lukuvuoden traumoista toipumiseen. Kuitenkin jo toisen kouluviikon alussa jouduimme ottamaan äkkilähdön maanpakoon.”

Anonyymit viina ralli kuskit

“Asteikolla yhdestä kymmeneen elämänlaatuni on -17.”

–  Anonymous013

KI:n suomalaiset – jotta valelääkäreilläkin olisi töitä.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s